Vapaaehtoistoiminta koetaan yleensä elämää rikastuttavana asiana, josta saa myös itselleen paljon. Seurakuntamme vapaaehtoiset kertovat, miksi he ovat lähteneet mukaan toimintaan.
Tavallaan ajauduin mukaan aikoinaan. Koko ajan on löytynyt uusia ja mielenkiintoisia tehtäviä ja asiat ovat ikäänkuin johtaneet aina toisiin. Parasta on ollut tutustua mukaviin ja ystävällisiin ihmisiin.
Anneli
Näin lehdessä ilmoituksen, että Ristin tielle haettiin vapaaehtoisia. Tuntui vain että halusin tulla. Halusin tulla katsomaan, onko minulla jotain annettavana. Olen nauttinut nyt neljättä vuotta.
Seija
Kuoron myötä tulin mukaan. Sitten kiinnostuin muista vapaaehtoistehtävistä. Tämä antaa niin paljon henkistä ravintoa.
Kirsti
Halusin kuulua johonkin seurakunnan yhteisöön ja päästä seurakuntayhteyteen.
Seija
Kun lähtee palvelemaan niin siitä saa itsekin.
Timo
Minulla oli aiempaa kokemusta muusta vapaaehtoistyöstä ja seurakunnan vapaaehtoistoiminta tuli siihen luontevasti jatkoksi. Vaimollani ja minulla on ihan samanlaiset kiinnostuksen kohteet ja olemme osallistuneet yhdessä vapaaehtoistehtäviin. Aiemmin tytärkin oli mukana.
Kari
Rakkaus ilmaisutaitoihin ja teatteriin sai minut mukaan. Kristillinen viitekehys on tosi tärkeä ja koen sen turvallisena ja miellyttävänä.
Asko
Näkökulmani on, että en ole vapaaehtoinen vaan seurakuntalainen. Koen omakseni kutsujan tehtävän. Jos olisin nuorempi, hakeutuisin terapiateatterikoulutukseen.
Juha
Yhdessä tekemisen ilo ja riemu. Tunnen kuuluvani yhteisöön. Olen tutustunut tosi ihaniin uusiin ihmisiin. Voin olla konkreettisesti mukana seurakunnan toiminnassa.
Marja